Uutiset

Kouluilla ei enää piikitetä Orimattilassa

Orimattilan kouluterveydenhuolto/reumalapset

Olemme saaneet useita huolestuneita yhteydenottoja Orimattilan reumalasten vanhemmilta. Kaupungissa on tehty päätös, että kouluterveydenhoitajat eivät enää saa pistää reumanhoitoon liittyviä lääkepiikkejä. Perusteena on ollut mm. se, että tämän ei katsota olevan ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa vaan sairaudenhoitoa ja tästä syystä asia kuuluisi terveyskeskuksiin. Käytännössä tämä tarkoittaisi monia ongelmia. Lasten poissaolot kouluista lisääntyisivät, kun lasta jouduttaisiin käyttämään keskellä päivää terveyskeskuksessa. Samoin osa vanhemmista käy töissä Lahdessa, joten myös heidän töistäpoissaolonsa lisääntyisivät huomattavasti. Osa joutuisi kulkemaan vielä julkisilla kulkuneuvoilla. Samoin lääkkeen itse pistäminen ei kaikkien kohdalla onnistu, sillä esim Embreliä ja Trexania ei saa käsitellä raskaana olevat. Olemme tänään 4.2.2011 olleet sähköpostitse yhteydessä asiasta päättäviin, mm.Orimattilan hyvinvointipäällikköön, joka lupasi palata asiaan maanantaina.

Lopputulos oli, että piikityksiä jatkettiin kouluterveydenhuollossa.

UUTISET